Saturday 17 January 2009

Lähes orgastinen ruokakokemus

Ainahan me kokataan hyvää ruokaa, mutta tänään oli ihan kaikki kyllä kohdallaan! Bobotie (alunperin Pirkan resepti), on ollut meidän bravuuri jo pitkään; sitä on kokkailtu monelle kaverille ja aina se on ollut namia. Tänään kuitenkin kaikki oli jotenkin ekstramaukasta, eikä vähiten lisäkkeen - tujujen valkosipuliperunoiden - ansiosta.


Bobotie

1 iso sipuli
1 iso omena (hapokas kotimainen tai
esim. Granny Smith)
1/2 dl korppujauhoja
1 dl maitoa
3 rkl öljyä
2 rkl currya
400 g vähärasvaista naudanjauhelihaa
1 1/2 tl suolaa
2 tl timjamia
1 1/2 tl rakuunaa
2 rkl sitruunanmehua
reilu 1/2 dl mantelilastuja

Pinnalle:
2 kananmunaa
3 dl maitoa
(4 laakerinlehteä)

1. Silppua sipuli ja kuutioi omena. Sekoita isossa kulhossa korppujauhot maitoon turpoamaan. Voitele laakea uunivuoka.

2. Kuumenna öljy paistinpannussa. Siirrä pannu syrjään ja sekoita öljyyn curry. Lisää sipuli ja siirrä pannu takaisin levylle. Kuullota sipuli ja sekoita joukkoon omenakuutiot. Kaada seos kulhoon korppujauhoseoksen joukkoon.

3. Ruskista jauheliha kevyesti kahdessa erässä ja lisää kulhoon. Mausta suolalla, timjamilla, rakuunalla, sitruunanmehulla ja mantelilastuilla. Kaada seos vuokaan.

4. Sekoita keskenään munat ja maito ja kaada se vuokaan. Asettele laakerinlehdet koristeeksi (me ei niitä jakseta ostaa). Paista 175 asteessa 40-50 minuuttia. Kokeile, että munamaito on hyytynyt. Tarjoa perunoiden (valkosipuliperunoiden! <3) ja tomaattisen vihreän salaatin kanssa.


Tujut valkosipuliperunat

6 isoa ruokaperunaa
4 dl ruokakermaa
4 isoa kynttä valkosipulia
pippuria
aromisuolaa

Silppua valkosipuli pieneksi. Kuori ja leikkaa perunat siivuiksi. Lado vuokaan kerroksittain perunaviipaleita, valkosipulia ja pippuria + aromisuolaa. Hulauta kermat päälle. Paista 200 asteessa n. tunti tai kunnes potut ovat sopivan pehmeitä.

Tässä vielä kaikki herkut lautasella:


Punaviini on molempien lempijuomia, mutta lähiaikoina Patavahti on kärsinyt punkkunsa jälkeen kaameista päänsäryistä (ja siis vain parista lasista, ei pullollisesta ;)). Tänään viinikin oli aivan kohdallaan eikä päänsärkyä näkynyt eikä kuulunut. Lieköhän johtuu tanniineista vai rypälelaadusta, mutta kiva huomata että ainakin jotain viiniä voi vielä nautiskella ilman kauheita sahalaitoja silmissä. Viini oli siis Etelä-Afrikkalaista Sound of Southia, kevyttä ja cinsault-pinotage-rypäleistä.

Viikon on muhinut lisäksi päässä Mansikkamäen Sitruuna-salmiakkimuffinit, jotka saivat hieman erilaisen asun meidän uunissamme. Itse en ole kovin salmiakin ystävä, mutta hopeatoffeet ovat suuri himoni. Korvasimme siis salmiakit reseptistä toffeepalasilla (kannattaa käyttää jääkaapissa ensin niin helpompi leikata, sai Kattila kokea karvaasti ;)). Kuorrutteen teimme tomusokerista ja vedestä, kun Kattila epäili muuten tulevan liian sitruunaista. Laitoimme hopeatoffeeta siis taikinan joukkoon sekä vielä muffareiden päälle ennen kuin lähtivät uuniin, johon ne mukavasti sulivat (kuva otettu ennen kuorrutteen lisäämistä).


Olin myös hyvin tyytyväinen Stockan halppis-muffinssivuokaan: eivät jääneet ollenkaan kiinni ja tuli hienon muotoisia! Paperiropposissa olevat kun tuppaavat aina vaan leviämään eikä nousemaan, kun ei ole tukea. Ensi kerralla haluttaisi kokeilla vaalean kuorrutteen tilalla hopeatoffeekuoruttetta, joka oli superhyvää ainakin Kattilalle tekemäni synttärikakun päällä (ohje Hellapoliiisilta).


Sitruuna-hopeatoffee-muffinssit

1 sitruunan kuori raastettuna
2 tl sitruunan mehua
100 g leivontamargariinia
2 dl sokeria
2 kananmunaa
1 dl lemon curd-tahnaa
1 1/2 dl ruokakermaa
4 1/2 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
n. 1 dl leikattua Hopeatoffeeta

Kuorrutus:

2 dl tomusokeria
4 tl vettä

hopeatoffeepaloja


1. Vatkaa sokeri ja kananmunat vaahdoksi. Sulata voi ja anna hieman jäähtyä.

2. Lisää lemon curd, voisula, ruokakerma ja sitruunankuori+mehu taikinaan.

3. Sekoita kuivat aineet keskenään ja kääntele puuhaarukalla taikinaan.

4. Annostele taikina muffinssivuokiin ja paista 200 asteessa 15-20 minuuttia. Anna jäähtyä.

5. Koristele tomusokerikuorrutuksella ja hopeatoffeella.

Omasta kuorrutteestani tuli kyllä (taas kerran) liian juoksevaa, joten ei ole kuvassakaan mitenkään superhienon näköinen. Maku sen sijaan on muffinsseissa aika taivaallinen! :)

1 comment:

  1. Kiitos kommentista! Tulin vastavierailulle. Mukavannäköinen aloitus teillä täällä meneillään :)

    ReplyDelete