Friday 13 November 2009

Mustikkapiirakkaa pullataikinaan

Pitkästä aikaa ajattelin kokeilla pullataikinaan tehtävää mustikkapiirakkaa. Huomaa kyllä että on ollut melko harvanlaista tämä leivonta täällä ulkomailla,kun tuntuu että kaikki taikinat meinaa mennä jotenkin piloille, tähänkin laitoin aivan liian vähän jauhoja ja eihän siitä kaulimisesta sitten mitään tullut vaan piti tumpata vielä kohotuksen jälkeen lisää ja lisää... ja siltikin päädyin vain painelemaan taikinan uunivuoan pohjalle kun ei vain ottanut onnistuakseen. Tuloksena siis liian paksu pohjataikina -> supermuhkea piirakka. Ihmeekseni kyllä pohja maistui ihan tosi hyvältä eikä vieraat tainneet huomata että tarkotus ei ollut ehkä ihan näin paljoa "pullaa" per palanen heille syöttää :D. Saksalaiset (tai mitkälie) isot pakastemustikat eivät myöskään ihan niin hyvää makua antaneet kuin suomalaiset vastineet, mutta ajoivat asian kuitenkin. Mukavana lisänä oli piirakan päälle rouhittu valkosuklaa joka antoi mukavan makean lisän muuten ei kovin makealle piirakalle. Resepti löytyi täältä.


Valkosuklaa-mustikkapiirakka

100 g voita tai margariinia
5 dl maitoa
50 g hiivaa
½ tl suolaa
1-1½ dl sokeria
n. 13 dl vehnäjauhoja (saa laittaa reilumminkin jos siltä tuntuu...)
1 l mustikoita
2-3 rkl sokeria
3 rkl perunajauhoja
munaa voiteluun

1. Sulata rasva kattilassa, lisää maito ja lämmitä se
kädenlämpöiseksi.
2. Liuota hiiva nesteeseen.
3. Sekoita suola, sokeri ja enin osa jauhoista sileäksi taikinaksi.
4. Lisää niin paljon jauhoja, että taikina alkaa irrota kulhon
reunoista.
5. Kohota 30-40 minuuttia.
6. Hiero taikina kimmoisaksi ja lisää loput jauhot tarpeen mukaan.
7. Ota 1/4 taikinasta sivuun ristikkoa varten (jos sellaisen haluat rakentaa).
8. Kauli muu osa taikinasta neliskulmaiseksi levyksi ja nosta
leivinpaperin päälle reunalliselle uunipellille.
9. Pane marjat ja sokeri kerroksiksi taikinan päälle ja ripottele
perunajauhot pinnalle. Rouhi päälle valkosuklaata.
10. Koristele taikinaristikolla.
11. Voitele munalla ennen paistamista 200-asteisessa uunissa noin
20 minuuttia.

Ei mutakakun voittanutta

...ainakaan tämän kyseisen reseptin. Tällä on nimittäin Min Goda Sida -blogin omistaja voittanut Ruotsin 2009 mutakakkumestaruuden :D. Ja oli muuten aivan järjettömän hyvää ja vielä parempaa seuraavana päivänä niinkun mutakakut yleensä, joten eikun jääkaappi lukkoon ja avaimet naapurille niin jää seuraavaankin päivään herkuteltavaa :).

Kannattaa tehdä irtopohjavuokaan, itselläni oli vain tuommoinen viistoreunainen "amerikkalaismallinen" piirakkavuoka jonka vastikään ostin vastaamaan vuokapulaan (ei vieläkään omia leivontatavaroita, aarrrrgh!!) ja siinä viistoista reunoista tuli melko rapsakoita, ellei jopa kovia. Parempi siis pystyreunaisessa vuoassa tehtynä varmasti. Myös kuorrutusta muokkasin hieman, kun en jaksanut kanelitankoja ostaa, käytin jauhettua kanelia ja kardemummaa (täältä saatavaa ihan jauhomuotoista), maut tulisi varmasti paremmin esiin kanelitangoilla ja isommilla kardemummapalasilla, jos tässä reseptissä niitä nyt tarkoitetaan ;) (ei aina tuo ruotsi suju ihan niinkuin pitäisi...)

Kuvassa kuorrutus on vielä melkoisen juoksevaa kun kakku syötiin lähes sen valmistuttua, joten vielä parempi siis jos saat kakun tehtyä jo tarjoilua edeltävänä päivänä: fudge ehtii jähmettyä ja itse kakkukin on mehevämpi! Ohje on nyt tässä ruotsiksi kun en jaksa kääntää, saa kysyä jos joku osa jää epäselväksi mutta aika selvää pässinlihaa tämä on :)


Mutakakku kaneli-kardemummafudgekuorrutuksella

Kladdkaka
2 ägg
3 dl socker
1,5 dl vetemjöl
1 dl kakao
1 tsk vaniljsocker
1/4 tsk salt
100 g smör

Kanel- och kardemummafudge
1,5 dl vispgrädde
1 tsk honung
2 kanelstänger
1 tsk kardemummakärnor
200 g mjölkchoklad

Vispa ägg och socker. Blanda de torra ingredienserna i en skål och vänd ner i äggvispet. Smält smöret och rör ner det.

Häll smeten i en smord och bröad form med löstagbar kant (24 cm i diameter). Grädda i nedre delen av ugnen i 175 grader, 18 minuter. Låt den svalna något.

Stöt kanelstängerna och kardemumman lätt i en mortel. Koka upp grädde, honung och kryddor. Ta bort kastrullen från värmen och låt grädden dra i 10 minuter. Hacka chokladen och lägg den i en skål. Koka upp grädden igen och sila den över chokladen. Rör tills fudgen blir slät, bred sedan ut den över kladdkakan. Ställ in i kylen att stelna.

Servera med lättvispad grädde.