Friday 29 November 2013

Jos synnillä olisi maku, se olisi tämä

Nyt sitten silmät ja korvat kiinni, kaikki laihduttajat tai muuten (liian) terveellisesti elävät. Tämä kakku ei ole mikään höyhensarjalainen, eikä sitä voi hyvällä tahdollakaan kutsua terveysruoaksi. Mutta sielua se hoitaa. Ja ystävyyssuhteita. Ja parisuhdetta. Että suosittelen silti kokeilemaan, jos avainsanat suklaa-karamelli-voi-sokeri-tahmaisuus kuulostavat tavoittelemisen arvoisilta.

En oikein usko, että reseptillä piti tulla ihan tällaista kakkua, joka täällä lopulta valmistui. Asia saattoi mennä vikaan a) siinä, että sekoitin munankeltuaissokerivaahtoon suklaat ehkä vähän liian kuumana, jolloin taikinasta tuli melkoinen tykky. Siihen oli sitten vähän hankala "nostella sekaan" marenkivaahtoa. Joka vie kohtaan b), liian vähän vatkattu marenki. Siinä vaiheessa kun huomasin, että keltuaissuklaaseoksen sekaan ei kyllä nostella yhtään mitään, jotenkin en jaksanut enää stressata marenkivaahdon oikeasta kovuusasteesta. Ja sitten vetelin surutta vain monitoimikoneen lapavatkaimella massat keskenään sekaisin. Ei siis mitään kauhean ilmavaa tavaraa, oma taikinaversioni. Ja browniemaisen tahmaiseen lopputulokseen vaikutti myös c) hukassa ollut 20 cm kakkuvuoka, jota tässä haettiin. Tein 18-senttisellä. Tuli aika paksuja, tahmaisia pohjia. Joista leikkasin vielä vähän kuivia reunoja pois. Lopullisen kakun koko oli siis varmaan jossain 16-sentin hujakoilla. Ainiin, eikä tässä vielä kaikki, vaan d) en oikein tiennyt, mitä reseptissä voikreemiin sekoitettavan "karamell-cremen" olisi pitänyt olla... ostin siis macadamiapähkinä-karamellilevitettä, johon yritin (huonolla menestyksellä) sulattaa muutaman omarin tyyppisen fudgekarkin. No, tuloksena oli pari kertaa olomuotoa muuttanutta pähkinä-karamellilevitettä omar-sattumin. Mikä nyt ei tietenkään pahaa ollut. Mutta ehkä ensi kerralla koitan ottaa selvää karamellicremen syvemmästä olemuksesta ja ostan sitä sitten ihan suoraan.

Noniin, disclaimerit sikseen: kohdista a, b, c ja d huolimatta tästä tuli IHAN TÖRKEÄN HYVÄÄ. Ja eikai näistä aineksista (ja niiden määristä...) nyt paljon muuta voi tullakaan.

Edit: Toisella yrityskerralla kakusta tuli sellainen, kuin ilmeisesti reseptin mukaan pitikin. Ilmavaa taikina nyt ei vieläkään ollut, mutta ei samanlaista liisteriä sentään kuin viimeksi. Myös 20 cm vuoka löytyi tällä kertaa. Paistoaikaa olisi kuitenkin saanut vähän lyhentää; tykkäsin enemmän vähän tahmeammasta lopputuloksesta. Karamellicremeäkin löytyi tällä kertaa, joskin macadamia-karamellikreemi kyllä sopi mielestäni kakkuun paremmin, pähkinän maku leikkasi vähän yltiömakeutta. Mutta eihän se nyt pahaa ollut, tälläkään kertaa ;).


Suklaa-karamelli-kerroskakku

Taikinaan:
250 g tummaa suklaata
150 g voita
6 munaa
300 g sokeria
2 tl vaniljauutetta
1 rkl pikakahvijauhetta
180 g gluteenitonta jauhoa

Kreemeihin:
150 g pehmeää suolattua voita
200 g karamellicremeä (jaa-a...)
200 g maitosuklaata
200 g tummaa kuorrutesuklaata
150 g kermaa
1 tl vaniljauutetta

(pähkinöitä koristeluun)

1. Sulata voi ja suklaa (vesihauteessa). Erottele munat. Vatkaa 150 g sokeria (käytin tummaa muscovadoa) keltuaisten kanssa sakean kermaiseksi. Sekoita joukkoon suklaa-voiseos. Sekoita keskenään vaniljauute, kahvijauhe, jauhot. Nostele keltais-suklaamassan sekaan. Vatkaa 150 g sokeria (tavallista) ja valkuaiset keskenään jäykäksi marenkivaahdoksi. Nostele ja sekoittele suklaa-keltuais-jauhomassaan 2-3 erässä. Kaada kolmannes taikinasta 20 cm vuokaan, paista 180 asteessa 20-25 min. Toista lopulla taikinalla. Jäähdytä pohjat.

2. Tee karamellivoikreemi: vatkaa voi vaaleaksi vaahdoksi. Lisää karamellicreme. Tee suklaaganache: hienonna maitosuklaa ja kuorrutussuklaa, sulata yhdessä kerman ja vaniljauutteen kanssa. Jäähdytä hieman, ettei ganache ole enää niin juoksevaa (mutta on kuitenkin vielä levittyvää. Jos jäähtyy liikaa, lämmitä varovasti uudelleen vesihauteessa).

3. Sivele kaikki kolme kakkupohjaa karamelli-voikreemillä. Jätä hieman voikreemiä kuitenkin koristeluun (halutessasi). Levitä lisäksi kahdelle pohjalle 2/3 suklaaganachesta. Kokoa kakku ensin karamelli-suklaaganachepohjista ja laita päällimmäliseksi pohja, jonka päällä on vain karamelli-voikreemiä. Levitä loppu ganache reunoilla (minä levitin myös päälle). Koristele haluamallasi tavalla.






Wednesday 27 November 2013

Piparminttuiset suklaakeksit

Lisää joulua! Lisää keksejä! Niinkö? No, täältä pesee. Nimittäin suklaista tällä kertaa. Saksalaiset ovat himona kaikkeen piparminttuiseen, joten oletin, että kaupasta löytyy näin joulun alla helposti piparminttutankoja, joita näihin kekseihin peräänkuulutettiin. Vaan ei. Ei yhden yhtä. Ostin hädissäni pussillisen piparmintun makuista fudgea ennenkuin muistin, että hei, mullahan on kaks pussia Suomesta tuotua Marianne-crushia. Win! :)

Kuten edellisissäkin joulukekseissä, myös tämä taikina puolitettiin gluteenittomaan ja ei-gluteenittomaan versioon. Makueroa kekseissä ei ollut juurikaan, eikä koostumksellistakaan. Vähän vähemmän aikaa olisi saanut ehkä paistaa, niin kekseistä olisi tullut vähemmän sitkeitä. Mutta sitkeätkin keksit on kyllä hyviä, että mikäs siinä mutustellessa...


Piparminttu-suklaakeksit
pitäisi tulla 10-12 isoa keksiä, mutta mulla tuli kyllä enempi

150 g tummaa suklaata
100 g voita
90 g tummaa ruokosokeria
1 muna (laitoin molempaan taikinapuolikkaaseen oman)
120 g jauhoja (gluteeniton tai vehnä)
75 g kaurahiutaleita (jos teet gluteenittomia, muista valita gluteeniton aitokaura)
1 tl leivinjauhetta
100 g murskattuja piparminttutankoja (tulee nätimpiä keksejä) tai Marianne-crushia
(piparminttuöljyä tai -aromia)

1. Sulata suklaa ja voi miedolla lämmöllä kattilassa, lisää tumma sokeri.

2. Lisää muna, jauhot, kaura ja leivinjauhe ja sekoita paksuksi taikinaksi. Jos haluat lisätä minttuisuutta, laita sekaan piparminttuöljyä tai aromia. Aromi ehkä parempi, itse käyttämäni öljy teki taikinasta aika, no, öljyistä. Sekoita 2/3 piparminttumurskasta tai Marianne-crushista taikinaan.

3. Muotoile taikinasta isoja kuulia, paina ne lättänöiksi pellille. Jätä keksien väliin leviämistilaa.

4. Ripottele keksien päälle lopput piparminttu/Marianne. Paista 175 asteessa n. 10-12 min.




Monday 25 November 2013

Mausteiset kanelitähdet

Joulusarja jatkukoon, tällä kertaa vuorossa kaneliset maustetähdet tai mausteiset kanelitähdet tai niin, näyttäähän noista osa olevan ihan piparkakun muotoisiakin.... Anyhow, ihan hyviä. Vielä enemmän olisi saaneet mausteet maistua, että jos näitä kokeilette, niin ei tarvitse pihtailla mausteiden määrässä. Puolitin jälleen taikinan ja tein toisesta osasta gluteenittoman (tähdet). Gluteenittomat versiot olivat aika perinteistä "en ruskistu millään ja hajoan atomeiksi hipaisusta" -linjaa, mutta taikinan rakenne ennen paistoa oli kyllä just eikä melkeen: aivan helposti ohkaiseksi kaulittavissa kahden kelmun välissä.


Mausteiset kanelikeksit
n. 50 kappaletta

120 g voita
30 g sokeria
1 muna
ripaus suolaa
2 tl piparkakkumaustetta
1 tl kanelia
200 g jauhoja (gluteenitonta tai vehnää)

koristeluun suklaata

1. Sekeoita voi ja sokeri keskenään vaahtomaiseksi. Lisää muna, sekoita hyvin. Lisää joukkoon suola, mausteet ja jauhot ja alusta sileäksi taikinaksi. Sitten taikina kelmuun ja jääkaappiin lepäilemään tunniksi.

2. Kaulitse taikina ja ota siitä muotilla keksejä. Paista 175 asteessa n. 8-10 min. Valmiit keksit jäävät aika vaaleiksi, älä paista liian pitkään.

3. Sulata suklaa ja koristele.


Thursday 14 November 2013

Vanillekipferl eli vaniljakiekurat

Joko saa alkaa hehkuttaa joulua? No, alan vaikka en saisikaan. Joulujoulujee! Täällä on jo koristeltu menemään ja ensimmäisiä leivonnaisiakin on testailtu. Ensimmäisistä kekseistä ei sen kummempaa, kyllä niistä syötäviä tuli, mutta toiset olivat sitten sairaan hyviä, sekä gluteenittomana että gluteenillisena versiona. Jaoin taikinan kahtia ja toiseen osaan sekoittelin gluteenitonta jauhoa, toiseen vehnää. Hyvin pelitti!

Mukava huomata, että gluteenittomuus ei ainakaan tällaisissa "murukeksitaikinoissa" aiheuta suurta kärsimystä ja ongelmaa, vaan kekseistä tulee lähes saman näköisiä ja makuisia. Hyviä uutisia siis kaikille keliaakikoille ja muuten gluteenia välttäville: joulu tulee teillekin. Vaikka näiden Saksassa kovin suosittujen vanillekipferlien eli kotoisammin vaniljakiekuroiden kautta. Mmm vaniljaa! *hehkuti hehkuti*

Perinteen mukaan nämä keksit pitäisi ilmeisesti koristella pyörittämällä ne tomusokeri-vaniljasokeriseoksessa vielä lämpöisinä, mutta omaa silmää tämä ei kyllä miellyttänyt niin sovelsin sitten ja sulatin valkosuklaata, jossa dippasin osasta kiekuroita puoliksi ja sirottelin vaniljasokeria suklaan päälle, ja osaan laiskuuttani vain heiluttelin sulaa suklaata raidoiksi. Valitse itsellesi sopivin koristelutapa siis. Kyllähän tuo valkosuklaa aika paljon makeutta lisää jo entisestään makeisiin kekseihin, mutta ei se ainakaan täällä meillä ollut ongelma ;)


Vaniljakiekurat 
n. 40 kipaletta

140 g pehmeää voita
1 munan keltuainen
70 g hienoa sokeria
2 vaniljatangon sisus (voi korvata kokonaan tai osittain vaniljajauheella)
ripaus suolaa
120 g jauhoja (gluteeniton tai tavallinen)
50 g maizenaa
70 g jauhettuja manteleita tai hasselpähkinöitä

koristeluun joko tomusokeri-vaniljasokeria tai valkosuklaata + vaniljasokeria

1. Vatkaa voi, keltuainen, sokeri, vaniljatangon sisus ja suola kuohkeaksi vaahdoksi. Sekoita keskenään jauhot ja maizena ja siivilöi voiseoksen joukkoon. Lisää manteli/pähkinäjauhe ja vaivaa nopeasti taikinapalloksi. Muotoile taikinasta 8 n. 30 senttistä rullaa kelmun sisälle ja pistä rullaset jääkaappiin tunniksi.

2. Lämmitä uuni 180 asteeseen. Leikkele taikinarullista n. 6 sentin kokoisia palasia ja muotoile kiekuroiksi. Paista 10-12 minuuttia.

3. Koristele jäähtyneet keksit haluamallasi tavalla. Patakeittiö suosittelee suklaata (tietenkin).