Friday 18 December 2009

Joulukeksejä saksalaisittain

Kun kerta Saksassa ollaan, täytyy toki testailla saksalaisia reseptejä. Saksalaiset näyttävät olevan täysin jouluhulluja, ja kaupat ovat notkuneet kaikenlaisista jouluhömpötyksistä jo syyskuusta alkaen. Joululeivonta on myös ilmeisen suosittua, ja itse päädyin testailemaan paria joulukeksi (Weihnachtsplätschen)-reseptiä. Vain kaksi päätyivät ilmeisesti kuvatuiksi, mutta kaikki olivat hyviä, varsinkin yllättäen keksit numero kolme eli Heidesandit, joita tein vain käyttääkseni vahingossa ostamaani mantelimassaa (Marzipan Rohmasse, luulin kaulittavaksi marsipaaniksi...) johonkin.


Sitruunakukkaset

250 g vehnäjauhoja
½ tl leivinjauhetta
100 g sokeria
1 pakkaus (eli n. 2 tl) vaniljasokeria
1 pakkaus (eli n. 1 sitruunan verran) sitruunankuoriraastetta
1 munanvalkuainen
150 g voita

lisäksi:
1 keltuainen
1 tl maitoa
200 g tomusokeria
3 tl maitoa
50 g rouhittuja pistaasipähkinöitä

Sekoita jauhot, leivinjauhe ja muut taikinan ainheet keskenään. Vaivaa taikinaksi. Jos vaikuttaa tosi tarttuvalta, tee jotain ;). Laita vaikka jääkaappiin joksikin aikaa jähmettymään. Kauli levyksi, ota piparimuotilla haluamiasi kuvioita. Voitele munankeltuais+1 tl maito -seoksella. Paista 200 asteessa n. 8 minuuttia. Anna jäähtyä. Sekoita kuorrutusta varten tomusokeri ja 3 tl maitoa. Kuorruta. Sirottele pähkinät nopsaan päälle, että vielä tarttuvat hyvin.

Suklaatähdenlennot

150 g vehnäjauhoja
1 keltuainen
100 g voita
75 g sokeria
1 tl vaniljasokeria
(vaniljauutetta)
50 g suklaaströsseliä

lisäksi:
100 g suklaakuorrutetta (siis sulaa suklaata, täällä myydään erikseen purkeissa joissa sen voi sulattaa ja sitten kätevästi dipata keksin siellä)

Jauhot kulhoon, ja keskelle kaivetaan kolo. Koloon laitetaan keltuainen sekä sitten loput taikinan tarpeet. Vaivataan taikinaksi. Jos vaivaat liikaa, strösseli sulaa, eikä näy enää taikinassa, mutta makua ei haittaa. Kääri kelmuun ja laita kovettumaan tunniksi jääkaappiin. Kauli kovettunut taikina levyksi, ota piparimuotilla kuvioita, laita pellille. Paista 180-asteessa 10-15 min. Jäähdytä. Dippaa sitten esim. puolet kuviosta sulaan suklaaseen ja jäähdytä taas.

Näistä tuli tosi hyviä ja rapeita keksejä! Vaniljauutteen lisäsin taikinaan ex-tempore ja hyvin sopi lisävaniljaisuus. Taikinasta meinasi tulla vain melko murenevaista jo kaulintavaiheessa kun jauhot loppui ja joudui korvaamaan osan vehnäjauhoista perunajauhoilla... Mutta pärjättiin kumminkin, ja lopputulos maistui, sekai se pääasia on :)


Heidesand-keksit

200 g voita
80 g tomusokeria
50 g mantelimassaa
1 tl vaniljasokeria
yhden sitruunan raastettu kuori
250 g jauhoja

koristeluun:

1 keltuainen
sokeria
valkosuklaata
strösseleitä

Vaivaa voi, tomusokeri ja mantelimassa tasaiseksi. Lisää vaniljasokeri ja sitruunankuoret. Lopuksi vaivaa joukkoon jauhot. Rullaa taikinasta halkaisijaltaan 3-4 cm olevia tankoja, laita kelmua ympärille ja jääkaappiin tunniksi kovettumaan.
Pyörittele sitten tangot munankeltuaisessa ja sokerissa, ja leikkaa n. puolen sentin levyisiä rinkuloita pellille. Paista 180 asteessa n. 10 min, tai kunnes reunat vaaleanruskeat. Voin sanoa, että maku kyllä vain paranee (mielestäni) jos keksit vähän ehtii ottaa liikaa väriä, niistä tulee jotekin "toffeemaisia"... Mutta kovin kauniita ei ruskeat keksit kyllä ole ;). Päälle voi sitten pursotella vaikka valkosuklaarantuja ja ripotella strösseliä jos huvittaa.

No comments:

Post a Comment