Showing posts with label leipä. Show all posts
Showing posts with label leipä. Show all posts

Sunday, 25 August 2013

Tuhti siemen-pähkinäleipä

Heippa, minä täällä taas! Pitkästä aikaa, tiedän. Kesä on viilettänyt ohi ihan kamalaa vauhtia, ja kohta on jo syyskuu. Käsittämätöntä, mihin se aika oikein häviääkään. Paljon on nautiskeltu ja ilakoitu tänä kesänä: niin paljon, että blogin päivittämiseen ei ole juuri ollut aikaa. Leivontajututkin on lähinnä menneet epäkauniista gluteenittomista asioista toiseen, että vaikka on ns. pysytty pullassa, niin en ole sitten alkanut kaunistelemaan tuotoksia kuvauskuntoon vaan pistellyt ennemmin hyvällä ruokahalulla poskeen.

Nyt kuitenkin täytyi ottaa kamera kauniiseen kesätassuun ja ryhtyä hommiin. Tämä siemenvuokaleipä on nimittäin niiin hyvää, että siitä on tullut tämän gluteenittoman leipäkeittiön kulmakivi. Resepti on Ruokahommilta, ja sitä voi muunnella kyllä ihan niin paljon kuin vain sielu sietää, näemmä. Yleensä kun täällä keittiössä ei ainakaan koskaan satu olemaan juuri täsmälleen näitä siemeniä ja pähkinöitä paikalla leivänhimon yllättäessä (plus että manteli ja saksanpähkinät on tällä hetkellä muutenkin pannassa), niin kunhan aineiden suhteet pysyy samana, voi reseptin siemenet ja pähkinät korvata millä vain samankaltaisilla. Ja onhan näitä pähkylöitä, mistä valita: cashew, hasselpähkinä, saksanpähkinä, pekaanipähkinä, parapähkinä, manteli. Ja siemenkastista auringonkukka, pellava, kurpitsa, pinja, unikko, seesam, hamppu... Taivas siis vain on rajana. Lisäksi korvasin tällä kertaa reseptin hunajan vaahterasiirapilla (joo arvasitte oikein, ei tullut yhtään pahaa) ja ujutin sekaan kourallisen puolukoita, joiden ansiokkaan sijoittumisen vuoksi leipäpötkylä näyttää nyt mulkoilevan leikkaajaansa punaisilla silmillä. Ihan veikeä otus tämä silti tuimasta katseeastaan huolimatta on :)

Pähkinät ja siemenet voi toki liottaa ennen murusiksi surraamista. Yleensä en koskaan ajattele asioita niin paljon etukäteen, että tajuaisin likovedet laittaa valmiiksi, mutta tällä kertaa liotin cashew- ja maapähkinöitä muutaman tuntia ja säilöin ne jääkaapissa ennen leivän tekoa. Ilmeisesti liottaminen tekee pähkinöistä ja siemenistä vatsaystävällisempiä ja irrottaa niistä myös niiden hyvät ravinneaineet paremmin. Hyvin leipä on maistunut myös ilman liottamisia, joten ihan voivat kaikki itse kotonaan päättää, kuinka toimivat.

Jaarittelut sikseen nyt, ja reseptiä kehiin! Tämähän siis on gluteeniton ja laktoositon eväs. Leipä maistuu kyllä varmasti myös vehnäihmisille, joskin onhan tämä rakenne nyt aika kaukana siitä pehmoisen sitkeästä rakenteesta johon ihanissa vehnäleivissä ollaan totuttu. Vaan terveellisempää on! Ja riittoisaa, kun ei kerralla kovin montaa palasta jaksa vedellä huiviin. Ja mainitsinko jo, että ihan älyttömän hyvää (myös pakastamisen jälkeen).




Siemen-pähkinäleipä
(omat tämänkertaisen version muunnokset suluissa)

1 dl oliiviöljyä (puolet oliivia, puolet kookosta)
5 luomumunaa (3 isompaa, 3 S-kokoista)
1 tl hyvää suolaa
(kunnon loraus hunajaa/siirappia, niin leivästä tulee limppumaisempi -> tällä kertaa käytössä vaahterasiirappi)
100 g saksanpähkinöitä (hasseleita)
100 g auringonkukansiemeniä (50 g aurinkoa, 50 g unikkoa)
100 g kurpitsansiemeniä (50 g pinjaa, 50 g pekaania)
100 g manteleita (cashewta)
100 g seesaminsiemeniä
100 g pellavansiemeniä (hamppua)
(kourallinen puolukoita)

Sekoita öljy ja kananmunat, lisää joukkoon suola ja hunaja/siirappi. Surauta käyttämälläsi jauhantalaitteella pähkinät ja siemenet erissä pieniksi (mun blenderi ei ainakaan tämän massan kanssa ala millekään). Sekaan saa jäädä reilusti sattumia ja rakennetta. Voitele tai paperoi leipävuoka, lusikooi taikina vuokaan ja anna paistua 170 asteessa noin 50 min - tunti. Jäähdytä ja nauti.



Tuesday, 16 June 2009

Superihana puolukka-ruisleipä

Kyllä vain ylistän sitä päivää, kun Vegemisten tytöt tapasin ja sain maistaa heidän ihanaa puolukka-ruisleipäänsä. Oli vaan niin vallan mainion makuista evästä että nyt sain vihdoin leipävuoan ostettua ja leipä pääsi Patavahdillakin testiin. Ja hyväähän siitä tuli, ei epäilystä! Tein Vegemisten reseptiin verrattuna taikinaa tuplaten, ja siitä tuli tähän vuokaan aivan soppelin kokoinen leipäpötkö. Ainekset siis reseptissäkin tuplaversioina.


Puolukka-ruisleipä

Puolukkainen ruisleipä

n. 4 dl piimää tai jugurttia
3 dl vehnäjauhoja
4 dl hienoja ruisjauhoja (taikka 1 dl hienoja ja 1 dl karkeita ruisjauhoja)
2 dl grahamjauhoja
2 dl puolukkahilloa
1 dl pellavansiemeniä
0,5 dl hunajaa
3 tl suolaa
2 tl soodaa

Laita uuni lämpeämään 200 asteeseen. Sekoita kaikki ainekset keskenään ja vaivaa taikinasta notkea. Piimän tai jugurtin määrä riippuu puolukkahillon kiinteydestä; mitä kiinteämpää hillo, sitä enemmän voi lisätä nestettä. Rasvaa ja jauhota (tai paperoi) leipävuoka ja kaada taikina siihen. Taikinan ei tarvitse nousta, joten voit lykätä vuoan uuniin heti, kun lämpö on kohdillaan. Anna paistua kauniin ruskeaksi tunnin verran.

Saturday, 13 June 2009

Curryperjantai

Kattila bongasi reseptitaivaasta varsin herkullisen näköisen curryreseptin, jonka pistimme kokeiluun perjantai-illan iloksi. Tuli kyllä hyvää, vaikka ei onnistuttu löytämään reseptissä ollutta tamarind-tiivistettä mistään, ja vaikka Kattila pisti sekaan ehkä vähän meikäläisen makuun reippaalla kädellä vihreää chiliä. Ehdottomasti muistettavan arvoinen resepti kuitenkin!


Chana masala

1 tlk kikherneitä
1 sipuli
1 tlk tomaattimurskaa
(1 tl tamarinditiivistettä)
2 rkl öljyä

Masala:
1 tl garam masalaa
1 tl jeeraa
1 tl kurkumaa
1 valkosipulinkynsi (laitettiin 2)
1 tl raastettua inkivääriä
2 vihreää chiliä (laitettiin 3)
1/2 tl chilijauhoa
6 kpl curryn lehtiä (laitettiin vaan curryjauhetta)
reilusti suolaa ja pippuria

Kuumenna öljy pannulla ja lisää sipuli. Jauha masala valmiiksi morttelissa. Kun sipuli on kullanruskeaa, iske joukkoon masala ja pyörittele tasaiseksi.
Sekoita tamarindi tilkkaan vettä. Lisää se pannulle sekä perään tomaattimurska.
Odota että soosi kiehuu. Lisää sitten kikherneet.
Keittele soosia kasaan 15-20 minuuttia. Maista ja mausta. Lopputulos jota haetaan, on lähinnä muhennosmainen.

Lisäkkeenä meillä tarjoiltiin basmatiriisiä sekä Naan-leipää tämän reseptin mukaan.


Naan-leipä

1 dl vettä
25 g hiivaa
2 dl maustamatonta jugurttia
2 rkl öljyä
1 tl suolaa
1 rkl siirappia
2 tl jeeran siemeniä (laitettiin jeera-jauhetta)
noin 6 dl vehnäjauhoa

Liota hiiva kädenlämpöiseen veteen. Sekoita keitokseen jugurtti, öljy, suola, siirappi ja jeera. Meillä oli Valion maustamatonta ja laktoositonta juggea, mehevämmän saa varmaan vielä rasvaisemmalla Partaäijällä tai Bulgarianjugurtilla. Seokseen lisätään ensin 4 dl vehnäjauhoa ja sitten loput jauhot alustetaan sekaan. Kohotetaan vartin verran. Leivotaan neljäksi sentin paksuiseksi lätyksi ja kohotetaan taas vartti. Voidellaan öljyllä ja paistetaan 250 asteessa mielellään grillivastuksella noin viisi minuuttia. Meidän Naaneista tuli aika paksuja kun tila loppui pellillä kesken eikä lättyjä voinut laittaa enää ohkaisemmiksi. Maku oli kuitenkin bueno <3.

Thursday, 23 April 2009

Soppaa ja sämpylää

Testasin tässä tällä viikolla keittoa pitkästä aikaa, ja tulikin sitten tosi hyvää. Maku-lehdestä tämän reseptin kekkasin. Myös sämpylät onnistuivat ennätyshyvin, joten tässäpä molemmista reseptiä talteen!


Superhyvät sämpylät

5 dl vettä
2 dl vehnäjauhoja
9 dl rouheisia sämpyläjauhoja
vajaa dl kauraleseitä
1 pss kuivahiivaa
loraus hunajaa
n. 1,5 tl suolaa
loraus öljyä
päälle seesaminsiemeniä ja kurpitsansiemeniä

Sekoita kuivahiiva vehnäjauhoihin. Sekoita vehnäjauho-hiivaseos 42-asteiseen veteen. Lisää kauraleseet, hunaja ja suola. Lisää sen verran sämpyläjauhoja että taikina on sopivaa. Lisää vielä loraus öljyä ja kohota. Leivo sämppärit märin käsin ja voitele vielä pintaa vedellä. Tupsaus jauhoja sämppyjen päälle helpottaa kohotusliinan kanssa. Vielä seesaminsiemeniä pintaan ja uusi kohotus. Paista 225-asteessa kunnes ovat sopivan värisiä.

Mausteinen linssikeitto

2 porkkanaa
2 perunaa
1 sipuli
100g purjoa
2 vs-kynttä
1/2 rkl öljyä
1 rkl punaista currytahnaa
1 tlk (4oo g) tomaattimurskaa
6 dl vettä
1 dl punaisia linssejä
1 dl kookosmaitoa
1 tl suolaa

Kuori ja paloittele porkkanat, peruna, sipuli ja vs. Paloittele purjo. Kuumenna öljy kattilassa. Lisää currytahna. Sekoita hetki. Lisää kasvikset, paista 3 min. Kaada kattilaan tomaattimurska, vesi ja linssit. Hauduta miedolla lämmöllä 20 min. Soseuta keitto. Lisää kookosmaito, kiehauta nopeasti uudelleen. Mausta suolalla ja esim. auringonkukansiemenillä.

Sunday, 1 February 2009

Sunnuntain leipäprojekti

Viikon olen kuolannut tässä mm. Hellapoliisin ja Lettupannun esittelemää Kurpitsansiemenleipää. Oli ihan taivaallisen hyvää ja ihanan pehmoista kyllä, voin suositella lämpimästi kaikille! Alkuperäisessä reseptissä oli vain desin verran soijajauhoja, mutta minä laitoin kaksi kun kerran Punnitse ja säästä -kaupasta ostetussa pussukassa sattui sen verran olemaan. Liekö vaikuttanut jotenkin makuun tai koostumukseen, sitäpä en tiedä.


Kurpitsansiemenleipä

3 dl vettä
30 g hiivaa
1 tl valkosipulisuolaa (itse laitoin vajaa 1 tl vs-jauhetta, vajaa 1 tl tavis-suolaa)
1/2 dl ruokaöljyä
2 dl soijajauhoja
5 dl vehnäjauhoja
1 dl kuorettomia kurpitsansiemeniä

Pinnalle: vettä ja kurpitsansiemeniä

Liuota kädenlämpöiseen veteen hiiva.
Lisää valkosipulisuola ja soijajauhot.
Alusta joukkoon vehnäjauhot.
Vaivaa taikinaan kurpitsansiemenet.

Anna taikinan kohota lämpimässä paikassa kaksinkertaiseksi.
Vaivaa ilmakuplat pois ja pyöritä taikinasta leipä tai jos käytät leipävuokaa, vuoan kokoinen pötkö.
Nosta leipä vuokaan/pellille, kohota.

Suihkauta pinnalle hieman vettä, ripottele pinnalle muutamia kurpitsansiemeniä. (Näin en itse kyllä tehnyt, ripottelin vähän jauhoja vain.)
Paista 200 asteisessa uunissa parikymmentä minuuttia.

Friday, 16 January 2009

Sämpyläpitat

Tehtiin viime viikonloppuna ihan älyttömän hyviä sämpylöitä joten aiottiin pyrkiä tänään uusintasuoritukseen. Ei ihan mennnyt kyllä samaan malliin, sämpylöistä tuli enemmänkin pitaleivän kaltaisia läpsäköitä, mutta kuitenkin olivat mukavan muhevia sisältä ja hyvän makuisia myös. Missähän lie vika, jauhot olivat muuten samat paitsi viime viikonlopun vanhentuneiden grahamjauhojen ja tavallisten vehnäjauhojen tilalla käytimme oikeita sämpyläjauhoja, ja kuivahiiva oli eri merkkistä.

Täydellisten sämpylöiden etsintä siis jatkuu, mutta tässä tämän kertainen kokeilu.



Sämpyläpitat

5 dl vettä
1 pss kuivahiivaa
4 dl Sunnuntai rouheinen sämpyläjauhoja
2 dl vehnälesettä
2 dl Sunnuntai ruissihtijauhoja
1 tl suolaa
n. 2 tl Santa Maria pippurinen yrttimauste
loraus (n. 2 tl) siirappia
vähän isompi loraus (n. 1-2 rkl) rypsiöljyä

Sekoita ruisjauhot ja leseet kuivahiivan kanssa. Lisää 42-asteinen vesi ja siirappi. Lisää suola ja sämpyläjauhoja kunnes taikina sopivan koostumuksista (irtoaa vähän reunoista, meillä taisi jäädä hieman liian veteläksi, ensi kerralla lisää jauhoja!). Kohota. Leipaise sämpylät kostutetuin sormin (lähinnä vain läjiä taikinaa pellille, muotoilusta ei näin vetelällä tainialla puhettakaan). Kohota vielä pellillä. Paista 225 astetta n. 15 min.

EDIT: Sunnuntai-iltana päädyttiin vielä yhden uudenlaisen taikinan testaukseen. Kuvia ei jaksanut enää näpsiä, mutta näillä mentiin:

5 dl vettä
1 pss kuivahiivaa
4 dl Sunnuntai vehjänauhoja
1 dl vehnälesettä
2 dl Sunnuntai rouheinen sämpyläjauhoja
1,5 tl suolaa
loraus (n. 2 tl) siirappia
vähän isompi loraus (n. 1-2 rkl) rypsiöljyä

Nousivat hiukkasen paremmin, mutta tuli niistä vieläkin aika litteitä. Maku oli jälleen kerran kohdallaan. Ensi kerralla tehdään oikealla hiivalla niin katsotaan rupeaako nousemaan ;)